keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Odotusaulasta toiseen..

Eilen töissä intouduin "leikkimään" lasten kanssa. Poikaset potkivat ilmaan ja esittelivät että "Minna, minä potkaisen näin korkealle! Saatko sie?" No ja minähän potkaisin..

Minusta tuli elävä esimerkki että ei kannate olla yllytyshullu.. ei kannate potkaista tyhjäää :)

Kaaduin naamalleni, pää tärähti pahoin ja leuka otti osumaa lattian kanssa. Leukaan tuli reikä ja silmälasit olivat vinkkurassa. Töiden jälkeen kävin oiotuttamassa lasit ja tulin kotiin. Särky hellitti särkylääkkeellä, mutta vain puoleksi tuntia. Kasvot menivät tunnottomiksi, sain nipistellä kynsillä enkä siltikään tuntenut mitään ja päätä alkoi jomottaa toden teolla ja purenta ei asettunut paikoilleen. Päätin lähteä Länskään päivystykseen.

Lääkäri otti minut vastaan melko nopeasti ja teki tutkimukset, päätti pyytää konsultaatio apua kirurilta. Kirurgi oli sitä mieltä että jos ei ole suurempaa niin käynti hammalääkärillä aamulla auttaisi. Lääkäri soitti kuitenkin konsultaatio apua vielä Oulusta ja sieltä käskettiin ottaa päänkuvat. Jäin siis odottamaan kuvauksia aulaan ja itku tuli, lääkäri "pelotteli" yöksi jäämisellä ja mahdollisella leikkauksella joka tapahtuisi Oulussa. Soitin äidille joka tulikin kaverikseni siskoni kanssa. Pahin pelko hellitti.

Kuvauksiin minut kärrättiin melkoista kyytiä pyörätuolissa. Kuvauksen jälkeen palasin odottamaan. Tässä vaiheessa hellu tuli myös tuekseni <3
Päivystävä kirurgi otti minut vastaan ja kertoi pahimman pelon olevan ohi. Kuvissa ei näkynyt mitään. Sain särkyyn lääkitystä ja pääsin kotiin yöksi. Sillä ehdolla että siellä joku aikuinen herättelee minut parin tunnin välein. Aamulla piti palata kahdeksalta takaisin päivystykseen.

Aamulla olin ajoissa Länskässä. Ja jouduin istumaan päivystyksen odotus aulassa tunnin odottaen että korvapolin lääkäri tulee paikalle. Hoitaja saatteli minut yhdeksäksi korvapolille. Siellä istuskelin aulassa n. 40 minuuttia kunnes hoitaja tuli sanomaan ettei korvapolin lääkäri osaa sanoa mitään, katsottuaan kuvat, ja että saisin lähetteen hammaspolille. Hoitaja saatteli minut jälleen seuraavaan odotusaulaan. Hammaspolilla pääsin lääkärille melko pikaisesti ja hän suuni tutkittuaan päätti vielä kuvata purukalustoni. Lähdin siis röntgen aulaan odottelemaan. Hammaslääkäri sanoi hoitajalle että kuvat pitää lähettää suoraan Ouluun. Jännitys meinasi taas puhjeta voimakkaasti itkuna. Kuvausta sain odotella tunnin mutta hammaslääkärille pääsin takaisin odottelematta. Hän totesi helpotuksekseni että kuvissa ei ole murtumia ja että kotiseurantaan pääsen. Kielsi syömästä kiinteää ruokaa ja määräsi lääkekuurin kipeään leukaan. Jos purenta ei asetu parissa viikossa niin pitäisi hakeutua sitten jatko tutkimuksiin.

Nyt toivotaan siis parasta, juodaan pirtelöä ja syödään buranaa.

p.s. jos leuat ei parane pian niin en todennäköisesti voi osallistua sunnuntain jousiammuntakisaan :(((

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti